TIETOA SULKURANNASTA

Sulkuranta on Jyväskylässä, Jyväsjärven rannalla sijaitseva siirtolapuutarha. Alueella on 136 mökkiä, joista useimmat ovat kesäisin ahkerassa käytössä. Moni muuttaa jo keväällä mökilleen asumaan ja palailee talviasuntoon vasta lokakuulla, kun vedet pistetään poikki. Yhteisöllisyys kuuluu siirtolapuutarhaelämään, ja aluetta hoidetaan pääsääntöisesti talkoovoimin. Toiminnasta vastaa vuonna 1948 perustettu Sulkurannan siirtolapuutarhayhdistys ry.

Mökit ovat omistusmökkejä ja tontit kaupungilta vuokrattuja. Vuosittain n. 5–10 mökkiä vaihtaa omistajaa. Jos olet kiinnostunut mökin hankinnasta, voit tuoda oman ostoilmoituksesi ilmoitustaulullemme tai löytää ilmoitustaululta myynti-ilmoituksen. Osan myynti-ilmoituksista voit löytää myös netistä esim. Oikotieltä tai Torista.

Mökkikauden aikana alueella voi päiväsaikaan vapaasti kävellä teitä pitkin, kunhan ei ole häiriöksi mökkiläisille. Vaikka sisääntuloteiden portit ovat satunnaisesti auki, vierailija jättää aina autonsa porttien ulkopuolelle (jos ei ole erikseen sopinut muusta mökkiläisen kanssa).

Pyöräily on sallittua, mutta ajathan varovasti – mistä tahansa risteyksestä tai mökkipihasta voi juosta lapsia.

Uimaranta ja ranta-alueen rakennukset (kerhomaja, vessat, saunat ja grillikatos) ovat vain mökkiläisten käytössä. Ja kun rajoituksiin kerran päästiin: ikävä kyllä kaikki näillä sivuilla esitellyt tapahtumatkin ovat vain mökkiläisille (jos ei ole erikseen muuta mainittu).

Alueen tiekartan mökkinumeroineen ja pari muutakin karttaa löydät napsauttamalla tästä. Ja lisätietoa alueesta saat hankkimalla v. 2018 ilmestyneen Sulkuranta-kirjan. Voit tiedustella sitä yhdistyksen vastuuhenkilöiltä.

SULKURANNAN ARVOT

  1. Me olemme sulkurantalaisia:
    Kunnioitamme toisiamme ja käyttäydymme ystävällisesti.
    Suvaitsemme erilaisuutta, sillä se on yhteisön rikkaus.
    Jokainen mökkiläinen on yhtä arvokas.

  2. Me olemme siirtolapuutarhan vaalijoita:
    Kunnioitamme puutarhaamme pitämällä siitä huolta.
    Vaalimme luonnon puhtautta ja monimuotoisuutta.

  3. Sulkuranta on mökkiläisten yhteisö:
    Jokainen mökkiläinen osallistuu omien voimavarojensa ja elämäntilanteensa mukaan.
    Autamme toisiamme, mutta sallimme myös oman rauhan.